Tammikuun 2014 puolessa välissä nuijittiin hallituksen kokouksessa päätös, joka oli muodostunut jo syksyllä 2013: Siirtyisin Evermaden toimitusjohtajaksi, ja näin antaisin edeltäjälleni enemmän tilaa toimia teknisellä puolella. Samalla yhtiössämme alkaisi kasvun kausi.
Nyt elo-syyskuun vaihteessa takana on kevätkausi, kesälomat ja syksyn aloitus. Ennakkokäsitykseni pienen firman toimitusjohtajuudesta oli aika vaatimaton: Pienessä, noin kuuden hengen putiikissa kenelläkään ei ole varaa heittäytyä vain johtajaksi, jokaista tarvitaan asiakastyön tekemiseen. Niinpä toimarin paikka ei juuri eroa rivikoodarista tai -suunnittelijasta: samaa työtä molemmat enimmäkseen tekevät. Mitä nyt pitäisi liksat laittaa maksuun ja sen sellaista.
Se pieni ero alkoi kuitenkin nopeasti kasvaa. On vaikea sanoa missä kohtaa keväällä tapahtui muutos, jonka jälkeen varsinainen tuotannollinen työ on ollut oheistoiminto firman hallinnon ja johdon pyöritykselle.
Keväällä 2014 päätin, että en aio valvoa tämän firman takia öitäni. Meni miten meni, parhaani tein enkä jossittele jälkikäteen josko jokin päätös joskus olisi pitänyt tehdä toisin. Evermade on tärkein firma, mutta ei sentään tärkein asia.
Vastuuta annostelemaan ja kantamaan
Nyt syksyn alussa huomaan, että päätös ei ole aivan pitänyt. Vastuunkanto on siitä eriskummallinen asia.
Numeroita katsoessani voin todeta, että firmallamme menee kohtuullisen hyvin: Joka kuukausi tehdään pientä voittoa, jopa niin hankalina kesäkuukausina. Riskit ovat hallussa; firma on velaton ja suurinkin asiakkuus on vain 5-10% liikevaihdosta.
Samaan aikaan olen kuitenkin päässyt maistamaan toimitusjohtajuuden nurjaa puolta. Viime kädessä toimitusjohtaja vastaa yhtiön jokapäiväisestä toiminnasta, niin asiakkaille kuin omistajia edustavalle hallitukselle: Hyvät asiat eivät tule toimarille asti, mutta huonosti etenevät tulevat. Ikävät henkilöstöön liittyvät velvoitteet ovat pienessä firmassa toimarin tehtävälistalla. Samoin niiden harvojen tilanteiden haltuunontto, joissa asiakas ei olekkaan tyytyväinen palveluumme.
Joskus mietin mistä toimitusjohtajalle oikeastaan maksetaan. Ideaalitilanteessa toimari ei tee tuotannollista työtä, eikä oikeastaan edes projektinhallintaa tai laskutusta. Toimarin täytyy todella pyrkiä tekemään itsestään tarpeetonta: Saada firma tilaan jossa se toimii niin hyvin että negatiivisia asioita ei tule eteen ja toisaalta prosessit sellaiseksi että jokaiselle tehtävälle on luonteva tekijänsä.
Tosielämässä asiat eivät tietenkään mene näin. Tässä on se clue: toimitusjohtajalle maksetaan vastuun kantamisesta ja jonkinlaisen pysyvyyden tuomisesta ja suunnan näyttämisestä. Toimitusjohtajan tehtävä on tehdä se, mitä kukaan muu ei tee ja pitää huolta siitä että jokainen asiakas tulee tyytyväiseksi – tai liikesuhde sivistyneesti päätetyksi.
Vastuu on moniulotteinen asia. Sitä voidaan jakaa, mutta alaspäin jaettunakin ylemmän portaan vastuu ei vähene lainkaan – vain alemman portaan vastuu kasvaa.
Muuallakin maailmassa on esimerkkejä: Esimerkiksi partioliikkeen kantava ajatus on vastuun antaminen jo hyvinkin nuorille johtajille. Vastuu, oikein annosteltuna on kumman kasvattavaa. Sama pätee työelämässä. Partioliike onkin mainio johtajakoulu.
SC5:n Pyry Lehdonvirta käy kaikkea tätä läpi mainiossa tekstissään, jonka otsikon mukaan suorittamisen pitää loppua ja vastuunkantamisen alkaa. Juuri tätä peräänkuulutan jokaiselta, joka varpaansa toimistollemme tuo. Kärjistettynä: On sinänsä sama mitä teet, kunhan kannat siitä vastuun. On sama miten tehtäväsi hoidat, kunhan kannat vastuun niistä mitä otat.
Nokian nousuun luotsannut Jorma Ollila kirjoitti muistelmissaan johtajan paikan olevan lopulta yksinäinen. Ympärillä on erinomainen johtoryhmä, mutta viime kädessä monet päätökset ja seuraukset johtaja kantaa henkilönä. Ymmärrän tämän nyt paljon paremmin, kuin kirjaa lukiessani.
Vastuuta pitää kantaa ja annostella sopivasti. Ihminen, joka valvoo yönsä jonkin pienen vastuun painaessa, ei pysty seuraavana päivänä väsyneenä hyvään suoritukseen. Toisaalta hällä-väliä -asenteella varustettu hyväyöuninen työläinen on arvaamaton ja siten arvoton. Taitava työntekijä osaa suhtautua asioihin ja vastuisiinsa sopivalla vakavuudella. Vastuunsa kantava ihminen tekee osaamansa asiat ja pyytää apua niihin tehtäviin mitä ei osaa.
Ilokseni voinkin todeta, että Evermaden tekijöissä tämä kehitys kukoistaa. Meillä on nyt hyvä, joskin pieni tiimi, jolla tehdään pieniä ihmeitä. Isompia ihmeitä varten tarvitsemme lisää käsipareja.