Liikennevirta yhdistää sähköautojen lataajat

leaf-porvoo-0115-2

Porvoon vanhan kaupungin laidalla on yksi Liikennevirta-tolppa valmiina, toisesta perustukset. 

Sähköautojen latausjärjestelmien perinteinen ongelma on latauksen laskutus. Esimerkiksi keskinopea Mennekes-tolppa on siinä määrin yksinkertainen kapistus parkkiksen laidalla, että sitä varten ei kannata rakentaa omaa korttimaksupäätettä.

Yleisimmät laskutustavat ovatkin erilaisia mobiilimaksamisratkaisuja. Esimerkiksi Fortum luottaa osittain tekstiviestimaksuun, jossa maksullisella viestillä käynnistetään ja lopetetaan lataus. Myös latauskohtaisia matkapuhelinsovellutuksia tai RDIF-korttiratkaisuja on markkinoilla, kuten esimerkiksi Hollantilaisen Fastnedillä tai Itävallan Smatricsilla.

ogelin-asema

Helsingin Oulunkylän juna-aseman liityntäparkkis on saanu Helsingin Energian neljä Liikennevirta-palveluun liitettyä latauspistettä.

Tekstarimaksu on kuitenkin kankea toteutus ja latausjärjestelmäkohtaisia sovellutuksia voi osua automatkalle useita. Pahimmmassa tapauksessa sähköautoilija joutuukin ajellessaan perehtymään aina uuden lataustoimijan maksujärjestelmiin. Ehkä maksu tehdään kännykällä, ehkä RFID-kortilla. Eihän kukaan bensaa tankatessakaan joudu erikseen maksamista miettimään, sama luottokortti kelpaa joka pumpulla.

Liikennevirta on kännykkäsoftaa ja mobiilimaksua

Suomalaisen Liikennevirran lupaus on ratkaista tämä ongelma. Liikennevirta ei omista latausasemia, eikä rakenna latausverkkoa, mutta se yhdistää latauspalveluja yhdeksi maksualueeksi. Aluksi mukana on lähinnä osakasyhtiöiden, eli suomalaisten sähköyhtiöiden latausinfraa, mutta jatkossa mukaan voisi liittyä vaikka yksityinen taho, joka haluaa avata oman latausasemansa suurelle yleisölle.

liikennevirta-screen-3

Liikennevirran kännykkäohjelma perustuu karttanäkymään, jossa kirjautunut käyttäjä voi etsiä ja ottaa käyttöön sopivia latauspisteitä. 

Liikennevirta on julkistanut palvelunsa tänään maanantaina. Älypuhelinsovellutus on kenen tahansa ladattavissa ja mukaan voi liittyä 30 euron alkuinvestoinnilla. Varsinainen lataus ei toistaiseksi maksa mitään, mutta eri toimijat julkaissevat hinnoittelunsa lähikuukausina.

Pääsin kuitenkin testaamaan palvelua parin viikon ajan ennen tätä lanseerausta. Kännykkäsovellus mahdollistaa latauspisteen haun esimerkiksi latauslitännän perusteella. Softa kertoo latauksen hinnan ja esimerkiksi Enston keskinopean lataustolpan kannen pystyy avaamaan niin RFID-kortilla kuin matkapuhelimen välityksellä. Sovellutus osaa lisäksi kertoa, onko latauspaikka vapaana vai varattuna.

#HELEN lataustolpat on eilen brändätty Liikennevirran kuvioilla. #sähköauto #outoauto #Chademo

Kuva, jonka Tuomas Sauliala (@tsaulial) julkaisi

Arkikäytössä auton avaimiin liitetty RFID-avaimenperä osoittautui kännykkäsoftaa luontevammaksi vaihtoehdoksi latauksen käynnistykselle.

Latauksen aloituksesta ja lopetuksesta palvelu lähettää erikseen tekstiviestit. Tekstareiden tulva aktiivikäyttäjälle on hieman ärsyttävää, mutta ehkäpä palvelusta voi tulevaisuudessa kytkeä tekstari-ilmoitukset pois.

virta-tikkurila

Pikalatausasemat on brändätty Liikennevirran kuosiin, kuten tämä pikalatausasema Vantaan Tikkurilassa.

Kännykkäsofta kaipaa sieltä täältä hiontaa, jotta sen käytettävyys olisi paras mahdollinen. Toisaalta softa tekee sen mihin se on suunniteltukin: Latauspaikan etsimisen, ja varsinaisen lataustoiminnon hallinnoinnin.

Fortumkin mukana

Liikennevirran lisäksi toinen Suomessa laajasti toimiva latausoperaattori on Fortum, joka on rakentanut Charge & Drive -verkostoaan lähinnä valtateiden ABC-huoltamojen varaan. Liikennevirralta kerrotaankin, että jatkossa myös Fortumin latauspisteet ovat roaming-yhteistyön kautta käytettävissä myös Liikennevirran kautta. Fortumilla on kehitteillä myös oma RFID-korttiin perustuva latauksen maksujärjestelmä.

Kirjoittelin roaming-asioista erikseen joulukuussa.

Liikennevirran lanseeraus on tärkeä askel sähköautojen arkipäiväistymisen tiellä. Liikennevirran sateenvarjon alla Helsingin Energian lataustolpat tulevat erityisesti kantakaupungin ja raiteiden varsien liityntäpysäköintipaikoille. Tällainen sijoittelu on hyvä julkista liikennettä hyödyntävän sähköautoilijan kannalta.

Yksi kantakaupungin ongelma jää kuitenkin ratkaisematta: Moni sähköautoilija hyödyntää latauspaikkoja ensisijaisesti ilmaisina parkkiruutuina ja estää siten muita sähköautoilijoita lataamasta. Uskoisin, että jatkossa myös pysäköinti muuttuu maksulliseksi, latauksen ohella. Tällöin olisikin hyvä jos pysäköinnin ja latauksen voisi maksaa samalla laskulla. Toistaiseksi tällaista järjestelyä ei vielä ole näkyvissä.

Lehdistötiedote 10.2.2015

Lue lisää Liikennevirran sivuilta