Suomen paras tapahtumakuvaaja

going-google-121

Ollaan rehellisiä: saatoin hieman liiotella otsikossa. Vaikka olenkin taitava, ei kukaan ole minua parhaaksi julistanut. Mutta Suomen parhaassa yritystapahtumassa olin kuvaajana.

Tapahtumantekijät Oy voitti ensimmäisen Evento Awards -kilpailun yritystapahtumien sarjan (B2B) projektillaan “Going Google with Tieto”. Tapahtumia olen kuvannut pitkään, ja Tapahtumantekijät on yksi vakioasiakkaistani.

going-google-52

Going Google with Tieto järjestettiin Helsingin Töölössä, Korjaamon vaunuhallilla. Valokuvaajalle tilassa on hyvät ja huonot puolensa; Koko tila on yhdessä tasossa ja sen lattiat ovat valettua betonia. Siellä on helppo juosta äänettömästi ja nopeasti tilasta toiseen. Varsinaisen seminaaritilan pystyy kiertämään puolelta toiselle huomaamatta verhon takaa, jolloin ei tarvitse kulkea koko yleisön ohi kuvakulmaa vaihtaessaan.

going-google-87

Tilan ongelmana tummat seinät ja korkea katto, mikä vaikeuttaa aikalailla salamankäyttöä. Toisaalta tapahtumissa usein käytetyt värivalot eivät pääsisi voimakkaalla salamalla kuvattaessa oikeuksiinsa. Salamaa voikin käyttää vain täytteenä, ei pääasiallisena valaisuna.

Korjaamo onkin tilana kuten niin moni muukin: Hämärä ja haastava. Ikävä tosiasia on se, että näissä oloissa hyvää kuvaa tulee vain hyvällä kalustolla – ja on kuvaajankin taidoilla hieman merkitystä.

Perinteisistä seminaariesitelmistä poiketen Googlen esitys sisälsi lava-toimintaa ja valomiekkoja. Tällaiset aksentit piristävät aina valokuvaajan päivää ja helpottavat kuvaamista. Buffet-ruokailu oli onnekseni sijoitettu isojen ikkunoiden äärelle, joten luonto hoiti valaisun kuntoon.

Onneksi olkoon Tapahtumantekijät! Ja Tieto!

Katso myös tämä ja tämä.