Suomi osti käytettynä mielenkiintoisen asejärjestelmän, MLRS:n. Raketit sinänsä eivät ole erityisen ihmeellisiä, mutta MLRS mahdollistaa erityisen tykistöohjuksen käytön. Uusimmassa puolustusselonteossa raketinheitintä pidetään kustannustehokkaimpana vaihtoehtona saavuttaa suuren ulottuvuuden asevaikutusta.
Artikkeli käsittelee pitkän kantaman aseiden tulenjohtoa, mikä kohtaa aivan uusia haasteita tämän aseen kohdalla. Juttu julkaistiin Ruotuväen keskiaukeamalla Jaakko Bergqvistin artikkelin kanssa.
Pitkät ampumaetäisyydet kasvattavat tiedustelun vaatimuksia
Puolustusministeriön valtuuttama MLRS-hankinta nostanee maavoimien ampumaetäisyydet aivan uudelle tasolle. Nykypäivänä suurimman ampumaetäisyyden ollessa 40 kilometrin luokkaa, päästään MLRS-järjestelmässä tykistöohjuksilla 300 kilometrin ampumaetäisyyksille ja muutaman metrin osumatarkkuuteen. Maalitiedustelu muuttuu entistä tärkeämmäksi ja vaikeammaksi.
Teksti: Tuomas Sauliala
Tykistöohjus (ATACMS) on maasta-maahan –tyyppinen maavoimien täsmäase. Yksi MLRS-raketinheitinjärjestelmän vaunu pystyy kuljettamaan ja laukaisemaan kaksi tällaista ohjusta. Alkuvuodesta 2006 myönnetty tilausvaltuus ei kata tätä erikoisasetta, mutta iskukykyselvityksen mukaan hankinta voidaan myöhemmin toteuttaa nykyisessä määrärahakehyksessä. Tykistön tarkastaja, eversti Jukka Haaksialan mukaan tykistöohjukset voisivat olla käytössä 2010 -luvulla.
- Lisäksi MLRS-järjestelmälle on kaavailtu GMLRS-raketteja, Haaksiala kertoo.
GMLRS vastaa tavallista MLRS-järjestelmän rakettia, mutta siihen on lisätty ohjausjärjestelmä. Raketti hakeutuu maaliin GPS-järjestelmän tai inertiaohjauksen perusteella. Sen kantama on n. 70 kilometriä ja niitä MLRS-vaunun lavetilla kulkee kahdessa kasetissa yhteensä kaksitoista kappaletta.
Mistä maali uudelle tykistöohjukselle?
Tykistön tuli voi alkaa muutamassa sekunnissa tulenjohtajan maalitietojen välityksen jälkeen. Nopea ja tarkka tulenaloitus on tärkeää, sillä joukot liikkuvat ja suojautuvat nopeasti. Tulenjohtajat toimivatkin yleensä VHF-radion kantaman päässä yhtymän viestijärjestelmästä, joten viestiliikenne ei aiheuta ongelmia.
Raketinheittimen tykistöohjuksen kohdalla tilanne on toisenlainen. Niiden maalina on kaukana linjojen takana olevat arvokkaat kohteet. Sieltä tavallinen VHF-radio ei kanna omalle puolelle.
Sissien ja laskuvarjojääkärien viestitoiminta tapahtuukin HF-taajuusalueen radioilla (1,5-30 MHz). HF-radiot ovat pitkän kantaman radioita, niillä voi hyvissä olosuhteissa viestittää jopa maapallon toiselle puolelle. Kantama ei perustu lähetystehoon tai suuntaavaan antenniin, vaan heijastuksiin ilmakehän ionosfäärin ja maanpinnan välillä. Mitä kauemmaksi lähetetään, sitä enemmän viestin perille meno on riippuvainen ilmakehän olosuhteista.
Radion käyttämisessä on lisäksi vaaransa, sillä lähetin on melko helppo paikallistettava ja alttiina elektroniselle häirinnälle. Niinpä jokaisen mahdollisen maalin kohdalla radiota ei käytetä. Lisäksi yksittäinen partio ei pysty tiedustelemaan kovin laajoja alueita.
Miehittämätöntä tiedustelua ilmasta
Sissien ja raketinheittimien avuksi tuleekin miehittämätön tiedustelutekniikka. Suomeen 2001 hankittu UAV-järjestelmä, Ranger, pystyy operoimaan noin 150 kilometrinetäisyydellä tukikohdastaan, joka puolestaan on yhdistetty viestiverkkoon. Kauemmaksikin voidaan mennä, mutta silloin tiedusteltavalta alueelta ei saada tosiaikaista videokuvaa.
Miehittämätön ilma-alus havainnoi maanpinnan tapahtumia päivä- ja lämpökameralla.
Tykistöprikaatin Lentotiedustelupatterin päällikkö, majuri Pasi Saarikoski näkeekin Rangerin ja maastossa toimivien tiedustelijoiden täydentävän toisiaan.
- Molemmilla on omat hyvät puolensa. Rangerilla voidaan nopeasti tiedustella suuriakin aloja, mutta maan päällä toimiva tiedustelija näkee asiat aivan eri tavalla, Saarikoski pohtii.
Huono keli piilottaa vihollisen
Maastotiedustelija toimii sujuvasti huonassakin kelissä, toisin kuin sen ilmaileva miehittämätön vastineensa. Jos lähtö- tai maalualueella tuulee liikaa ja väärästä suunnsta, tai jos pilvikorkeus on liian alhaalla, kone ei lähde taivaalle. Rangerin kamerat eivät näe sumun, sateen tai pilvien läpi sillä ne havainnoivat näkyvää valoa ja lämpösäteilyä.
Myös laskeutumisalueella pitää olla hyvä näkyvyys, sillä Rangerin automatisoitu laskeutuminen toimii laser-valon avulla. Hätätilassa ilma-alus saadaan kuitenkin turvallisesti alas laskuvarjon varassa.
SAR-tutka näkee pilven läpi
Näkyvyysongelmaan tuo apua ns. SAR-tutka (Synthetic Aperture Radar), joka toimii radiotaajuuksilla. Tutka luo maaperästä tarkan kolmiulotteisen mallin, josta voidaan tunnistaa erilaisia hahmoja, kuten rakennuksia. Lisäksi liikkuvat kohteet kuten ajoneuvot voidaan erotella kuvasta. Yksittäisiä taistelijoita sillä ei kuitenkaan erota.
Toimintaperjaate nojaa tutkan vastaanottaman maasta heijastuneen signaalin voimakkaaseen käsittelyyn. SAR-tutkan luoma kuva on hyvin erilainen verrattuna lämpökameran kuvaan. Sen tulkinta on hankalampaa, mutta toisaalta tietokoneella tehtävä automatisoitu kuvan analysointi on helpompaa. SAR-tutkaa voidaan myös häiritä kuten mitä tahansa tutkaa.
SAR mittaa laajoja aloja
SAR-tutka mittaa yhdellä otoksella valtavasti laajempia alueita verrattuna lämpökameraan. SAR-tutkalla voitaisiin ensin mitata laaja alue ja syöttää syntynyt malli tietokoneelle. Sen antamat mielenkiintoiset kohteet voitaisiin erikseen käydä tutkimassa lämpökameralla.
Rangerin valmistajalta, RUAG Aerospacelta kerrotaan, että SAR-tutkia olisi saatavilla Rangeriin neljältä eri valmistajalta, mutta yhtäkään SAR-Rangeria ei vielä ole toimitettu asiakkaalle. Niinpä lopullista kehitystä prototyyppiasteelta toimivaksi järjestelmäksi ei ole tehty. Syynä on lähinnä hinta, SAR-tutkat ovat kalliita erikoislaitteita.
Lisää tiedustelukykyä
Iskukykyselvityksessä 2004 varattiin sadan miljoonan euron määräraha operatiivisen lentotiedustelujärjestelmän kehittämiseen, joten maavoimien yksitoista Rangeria saanevat lähiaikoina seuraa.
Määräraha on yli kaksinkertainen verrattuna MLRS-järjestelmän tilausvaltuuteen. Uusi tiedustelujärjestelmä tulee palvelemaan koko maanpuolustusta.
Miehittämättömien tiedustelukoneiden rooli tulevaisuuden tiedustelujärjestelmässä jää nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin se, että miehittämättömiä ilma-aluksia kehitetään kiivaasti kaikkialla maailmassa entistä monipuolisemmiksi järjestelmiksi.