Teslaa ja muita sähköautoja pitää huoltaa – mutta missä ja miten?

saksa-tesla-1600px-48

Yksi käytetyimpiä myyntiargumentteja sähköautoille on niiden huollon keveys. Sähköautoissa ei vaihdeta öljyjä, sytytystulppia taikka jakohihnoja. Kaksoiskytkin-vaihdelaatikkoa ei ole, eikä kardaani-akseleita.

Kevyempi huollontarve onkin aivan totta. Tästä huolimatta sähköautokaan ei ole huoltovapaa. Siitä vaihdetaan jarrujen osia, tuulilasinpyyhkimen sulkaa ja lamppujakin kuten mistä tahansa autosta. Lisäksi sähkötekniikka tuo omat huollontarpeensa.

Olen syksyn aikana jututtanut muutamia sähköautoilijoita huoltoasioissa.

Tesla yllättää vioillaan

Tesla on Suomen sähköautokannan outolintu. Meillä on maassa vajaa satakunta autoa (79 kpl marraskuun alussa), mutta ei valmistajan edustusta eikä huoltoa.

Pienemmät Tesla-tekniset ongelmat ratkaisee Ranger, eli vaikkapa Tanskasta pakettiautolla saapuva huoltomies. Auto on pakattu varaosilla ja työkaluilla ja autonhuolto voidaan tehdä melkein missä tahansa hallissa.

Ja ongelmia kyllä on. Murheita on noussut esille muun muassa Facebookin suomalaisten Tesla-omistajien ryhmässä. Erityisesti sähköiset, oven sisään painuvat ovenkahvat sekä voimansiirto moottorilta takarenkaille tuntuu olevan hajoavaa sorttia. Jollakulla ohjaus kolahtelee. Norjassa 1100 Model S:ää kutsuttiin takaisin voimansiirrossa ilmenneiden vikojen takia. Jyväskylässä on tapaus, jossa auto pyrkii voimakkaasti kääntymään kiihdytyksessä.

Tesla on autoteknisenä ympäristönä haastava: Auto on hiljainen, painava ja tehokas. Auton markkinoinnissa muistetaan tuoda hilpeä kiihtyvyys ja vääntö esille. Kuskien innokkuus on kova rasitus mekaniikalle, ja muuten äänettömässä autossa pienetkin kolinat kuuluvat. Tämä näkyy Tesla-huoltojen jonoissa.

Huoltoa helpottaa autojen yhdenmukaisuus: Markkinoilla on oikeastaan vain yhtä mallia, jolloin autojen erot ovat lähinnä lisävarusteissa ja moottorin tehossa. Lisäksi autojen jatkuva yhteys internettiin on hyödyksi: huolto pääsee etänä käsiksi auton diagnostiikkaan ja tutkimaan auton kuntoa. Autojen seurantaan liittyvät yksityisyyskysymykset eivät ole nousseet yleiseen keskusteluun.

Vajaan vuoden ja yli 20 000 kilometrin Tesla-omistajuuden aikana Juha Strandman kertoo kohdanneensa jo rasahtelevaa ohjausta, takaoven kahvan ja latausluukun jumiutumista sekä juuri silminhavaittavaa painaumaa auton pellissä. Tästä huolimatta Juha on erittäin tyytyväinen autoon, vaikka vertailupohjaa löytyy korkean tason saksalaisautoista. Juha pohtii kaikissa autoissa olevan ongelmia, ne vaan pitää huoltaa pois.

Standman korostaa erikseen auton omistamisen kokemusta. Teslan palvelu on aivan omaa luokkaansa. Tekninen palvelu ja huolto tuntuu pelaavan jopa kaukaiseen Suomeen asti.

Järvenpääläisen taksiautoilija Heikki Kankaan Teslan takapuskuri jouduttiin vaihtamaan peräänajon seurauksena. Tämä onnistui vielä Suomessa, mutta jo aiemmin jumittunut kattoluukku jäi korjaamatta. Sitä varten auto pitää saada kunnon pajalle. Siis Teslan omaan huoltoon.

Suomesta käsin ihmeteltynä lähin Tesla-huolto on Tukholmassa. Sinne autoja onkin rahdattu hinausautojen lavalla lahden yli huoltoon. Korjauksen ajaksi omistajille on annettu muun muassa Mersun E-sarjan autoja lainaan.

Keskeisintä huollossa on kuitenkin se, että kaikki kohtaamani huollontarpeet ovat menneet auton takuun piikkiin. Tuntuu että kukaan ei lopulta maksa mitään Teslan huollosta. Yhdysvalloissa jopa kokonaisia voimalinjoja on vaihdettu moneen kertaan takuuhuoltona.

Suomessa huolletaan Volkkarit ja Nissanit

Mutta kyllä Suomessakin osataan korjata sähköautoja. Volkswagenia maahantuovalla VV-Autolla on opeteltu sähköautojen huolto Vantaalla Volkswagen Center Airportilla.

Nissanilla on ollut Helsingin Konalassa huolto Leafeille jo pari vuotta. Elinkeinoelämän johtajana toimiva Kai Mykkänen on innokas Nissan Leaf -kuljettaja. Kilometrejä on tullut pienen kantaman sähköautoksi aika paljon, 31 500 km 18 kuukaudessa. Kain mukaan Leafissä ei ole ollut mitään kummempaa ongelmaa, se on käynyt kerran normaalin huoltosyklin mukaisessa vuosihuollossa. Lisäksi autoon tuodaan lisälämmitin tälle talvelle.

Vaikutelma Leaf- ja Tesla-kuskien kommenteista on vahva: Siinä missä Tesla-kuljettajat ovat teknisistä ongelmista huolimatta pohjattoman tyytyväisiä sekä autoihinsa että Teslan palveluun ja suosittelevat niitä mielellään muillekin, ovat Leaf-kuljettajat murheissaan auton kantamasta ja suorituskyvystä varsinkin nyt talvella. Leaf-kuskit fanittavat sähköautoja, eivät ehkä niinkään Nissania. Varsinaisia teknisiä ongelmia Leafeissä ei tunnu olevan ollenkaan.

Silti haastattelujeni aikana en kohdannut yhtäkään ihmistä, joka edes puolella ajatuksella harkitsisi vaihtamista takaisin polttomoottorivetoiseen autoon. Sähköautokuski on tyytyväinen kuski – vaikka Leaf-kuski joutuukin lataamaan useammin.

Maailma muuttuu, ja tänne pohjolan perukoillekin saadaan lisää autoja. BMW avannee ensi vuonna 2015 oman i3- ja i8-myyntinsä, ja Tesla on jo erikseen luvannut huollon ja latausverkoston ensi vuonna Suomeen. Sitkeiden markkinahuhujen mukaan pikalatausverkosto ja Teslan oma huolto ja jälleenmyynti saataisiin Helsinkiin jo ennen Juhannusta.

Vuodesta 2015 tulee mielenkiintoinen. Mutta kirjoitan siitä erikseen.

Varsinainen Tesla Model S -arvioni löytyy täältä.