Sähköisen liikenteen foorumi valtasi Dipolin

sahkoinen-liikenne-1

Espoon itäisissä kaupunginosissa sijaitsee Otaniemen kampusalue, jonka yksi kummallisimmista rakennuksista on Dipoli. Tänään siellä järjestettiin parin sadan osallistujan voimin Teknologiateollisuuden Sähköisen liikenteen foorumi.

Päivän aiheena oli sähköisen liikenteen tekniset ratkaisut, infrastruktuurin kehitys, energian tuotto ja -kulutus ja liikenneratkaisut yleisesti. Monissa puheenvuoroissa sivuttiin myös verotuskäytäntöjä.

Mitä päivästä sitten jäi käteen?

Ilmassa on vahva luotto ja usko sähköiseen liikkumiseen. Oli helppoa keskustella samansuuntaisesti ajattelevien kanssa; kritiikkiä ei ilmassa paljoa ollut.

Yleinen konsensus tuntui olevan, että sähköinen ajaminen on tulevaisuutta, mutta sitä pitää erilaisin taloudellisin kannustimin edistää. Silti yllättävän harvoissa puheenvuoroissa pohdittiin varsinaista oikeutusta tälle: Enston Timo Luukkainen toi ehkäpä ainoana selkeänä pointtina vaihtotaseen paranemisen, tuontiöljyriippuvuuden vähenemisen kautta. Norjan sähköautoliiton Rune Haaland argumentoi vahvasti esille ympäristö- ja ilmastonäkökulmaa, mutta on tietysti selvää että sähköautoilu ei sellaisenaan pysäytä ilmastonmuutosta (pahimmillaan jopa kiihdyttää sitä).

Paljon väännettiin peistä sähköisen ajamisen infrastruktuurista ja vaikutuksista kaupunkisuunnitteluun. Helsingin kaupungin edustajat tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että sähköauton latausparkkeeraus ei saa olla ilmaista (niinkuin se nyt on), eikä sähköautoja saa päästää bussikaistoille, koska kaupunkimittakaavassa sähköauto ei ole ratkaisu liikenteen ongelmiin – ainoastaan ilmanlaadullisiin asioihin. Tästä seikasta Eeran Elias Pöyry oli eri mieltä:

Sain paljon irti Suomen sähköautomarkkinan lähitulevaisuudesta ja myös latausinfrastruktuurin kehitysnäkymistä. Kiitokset siis järjestäjille! Päivästä sai ideoita vaikka miten moneen uuteen blogikirjoitukseen.